Näytetään tekstit, joissa on tunniste luetunymmärrys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luetunymmärrys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Lehtijuttu siilistä + sanasto

1. Tutustu ensin sanastoon, jonka sait myös paperilla.

2. Käytä sanakirjaa avuksi ja selvitä sinulle vaikeiden sanojen merkitys.

3. Lue juttu siilistä Ylen sivuilta.

4. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

a) Mitä siilit tekevät tavallisesti tähän vuodenaikaan?

b) Miksi siili saattaa hylätä talvipesänsä jo näin aikaisin keväällä?

c) Mitä siilille on hyvä tehdä, jos näet sen kulkevan ulkona lumessa?

d) Mitä ruoka-ainerajoitteita siilillä on Ylen jutun mukaan?

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lehtijuttuja puhelimenkäytöstä - alustusta viikon aiheisiin

1. Lue ensin Helsingin Sanomien lehtijuttu "Puhelinkielto ei auta, jos koulussa on muita ongelmia".

2. Selvitä, mitä seuraavat sanat tai virkkeet tarkoittavat:

1. evästää (verbityyppi 1)
2. järjestyssääntö, järjestyssäännöt
3. etiketti, kännykkäetiketti
4. "Hänen mukaansa nuoret ovat itse tuoneet esille sen, että netissä roikkuminen esimerkiksi välitunnilla riippuu ihan siitä, miten hyvä on porukan yhteishenki ja mitä muuta järkevää tekemistä on tarjolla."
5. pakopaikka
6. selkäranka
7. luonnos
8. suositus
9. määräys
10. käytäntö
11. esine
12. tekijänoikeudet
13. kunnioittaen
14. hankaus
15. normi
16. myytti
17. diginatiivi
18. ruutu

3. Lue myös Savon Sanomien juttu "Puhelinriippuvuuteen apua ammattiauttajalta".

4. Käy kirjoittamassa ajatuksiasi kännykän käytöstä Padlet-seinälle. Käytämme vastauksianne yhteisen keskustelun pohjana.

5. Helsingin Sanomien jutussa on seuraava virke: "Mielestäni lainsäädäntö tälläkin hetkellä mahdollistaa sen, että opettaja voi ottaa opetusta häiritsevän esineen pois." Opiskelimme jo syksyllä verbin partisiippi-muotoja. Esimerkkivirkkeessä on VA-partisiippi (häiritsevä). Kertaa partisiippit ja varmista, että osaat käyttää niitä. Tee ainakin muutama tehtävä muistin virkistykseksi.

6. Helsingin Sanomien jutussa on myös tämä virke: "Myös MLL:n Repo kertoo hyvin ymmärtävänsä sen, että opettajat ja koulut kaipaavat valtakunnallisista ohjeista tukea kännyköiden aiheuttamiin hankauksiin." Virkkeessä on referatiivinen eli kertova lauseenvastike. Lauseenvastikkeetkin kävimme läpi jo syksyllä. Kertaa lauseenvastikkeet nyt ja varmista, että osaat käyttää niitäkin.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Tiistai 17.11.2015

Tänään opiskelette konditionaalin käyttöä. Konditionaali on verbin -isi-muoto. Ehkä tunnetkin sen jo?


1) Tutustu huolellisesti Prezi-esitykseen konditionaalista.

2) Lue myös Ylen sivu ja katso sivulla oleva video (noin 4 minuuttia pitkä).

3) Tee kaksi konditionaalitehtävää vihkoon: http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/s2/s23/4_mika_minusta_tulee_isona_/04?C:D=iN6D.iLGq&m:selres=iN6D.iLGq

4) Tee seuraavat tehtävät tabletilla:
tehtävä 1
tehtävä 2
tehtävä 3

5) Lue teksti Unelma lottovoitosta. Tee myös tekstiin liittyvät tehtävät. Selvitä sanakirjan avulla tekstin hankalat sanat.

6) Etsi Unelma lottovoitosta -tekstistä konditionaalit ja kirjoita ne vihkoosi.

7) Kirjoita teksti, jossa kerrot, mitä sinä tekisit, jos voittaisit lotossa. Käytä konditionaalia. Tee tekstistä niin pitkä kuin oppitunnin aikana ehdit. Jos tehtävä jää kotiin, kirjoita ainakin 5 virkettä. Lähetä teksti Leenalle sähköpostitse.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Tehtävät 14.9.2015

Lue opettajan jakama teksti.


1. Katso kuvat. Mistä ne kertovat? (aika, paikka, henkilöt)




2. Lue pääotsikko, väliotsikot ja kuvatekstit. Selvitä aihe: Mikä? Missä? Milloin?




3. Alleviivaa tekstistä tärkeimmät valistusta kuvaavat sanat. Mitä ne tarkoittavat?




4. Lue teksti huolellisesti ja tee muistiinpanoja. Tee ajatuskartta, johon merkitset:
a) Missä ja milloin valistus syntyi?
b) Ketkä olivat tärkeimmät valistusfilosofit?
c) Mitä valistusfilosofit puolustivat? Entä vastustivat?
d) Kuka pelkäsi valistusta? Miksi?




5. Mitä mieltä sinä olet valistuksesta? Miksi?


6. Hanki ainakin yksi lisätieto valistuksesta (jotakin sellaista, mitä teksti ei kerro). Etsi tietoa esimerkiksi kirjasta tai internetistä, mutta muista kertoa lähde.




Vertaile perjantain fysiikan oppikirjan tekstiä ja maanantain historian oppikirjan tekstejä. Mitä eroa näissä teksteissä on? Kumpi on sinun mielestäsi helppolukuisempi? Miksi?

torstai 10. syyskuuta 2015

Uutinen

Tutustu Tekstilaji-esityksen uutinen-kohtaan ja erityisesti uutiskysymyksiin. 

Lue uutinen "Janakkalassa käyttöön sähköinen terveyspalvelu". Onko se ajankohtainen? Kiinnostaakohan uutinen Kaupunkiuutisten yleisöä?

Vastaako uutinen uutiskysymyksiin?

MITÄ on tapahtunut?
MISSÄ on tapahtunut?
MILLOIN on tapahtunut?
MITEN on tapahtunut?
MIKSI on tapahtunut?

torstai 3. syyskuuta 2015

Tavastia Tapetilla

Lue Tavastia tapetilla -lehdestä sivun 8 juttu.
Luettuasi vastaa kysymyksiin:


Lue sivu 8 "Kohti sähköisiä ylioppilaskirjoituksia". 
 
  1. Mitä luulet, että "sähköiset ylioppilaskirjoitukset" tarkoittavat? Miten ylioppilaskirjoitukset tehdään? 
  1. Kuka on kirjoittanut tekstin? 
  1. Millä elämän alueilla täytyy lehtijutun mukaan hallita tietotekniikka? 
  1. Millaisia asioita oppitunneilla tehdään sähköisesti? 
  1. Miksi monet opiskelijat valitsevat perinteisen oppikirjan sähköisen sijaan? 
  1. Mitä lukion 1. vuosikurssin opiskelijoilta edellytetään oppitunneilla? 

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Perfektin kertaaminen

1. Lue ensin Ymmärrä suomea -sivustolta teksti "Irinan kirje kotiin". Vastaa kysymyksiin:

a) Mistä tiedät, että tämä teksti on kirje?
b) Keille Irina kirjoittaa?
c) Kuka Aleksei on?
d) Kuka Viljo on?


2. Etsi tekstistä ne sanat tai lauseet, joita et ymmärrä. Selvitä merkitys sanakirjan, kaverin tai opettajan avulla. 

3. Tee Ymmärrä suomea -sivustolla monivalintatehtävät.

4. Kertaa perfekti. Milloin käytät perfektiä?

5. Harjoittele perfektiä. Tee tehtävä.

6. On tärkeää miettiä, käyttääkö imperfektiä vai perfektiä. Osaatko sinä valita? Harjoittele:
      tehtävä 1
      tehtävä 2
      tehtävä 3