tiistai 26. tammikuuta 2016

Selkokielinen esite Euroopan unionista

Tässä esitteessä on selkokielistä tietoa Euroopan unionista. Huomaa kuitenkin, että esite on painettu vuonna 2013, joten osa tiedoista on jo vanhentunutta.

Suomi on ollut EU:n jäsen vuodesta 1995 ja perusasiat EU:sta on hyvä tuntea.

Katso myös video EU:sta:


tiistai 12. tammikuuta 2016

Kaunokirjallisuuden analysoiminen

Tulemme talven aikana tutustumaan erilaisiin kaunokirjallisiin teksteihin. Harjoittelemme kaunokirjallisen tekstin analysoimista.

Katso video novellianalyysista. Samoja analyysikeinoja voi usein käyttää myös esimerkiksi romaaniin.

Tutustu myös Prezi-esitykseen novellianalyysista.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Tehtävä keskiviikoksi 16.12.

Mene internettiin ja lue sieltä sanomalehden otsikoita sekä yhdestä suomenkielisestä lehdestä että yhdestä sinun äidinkielelläsi kirjoitetusta lehdestä. Mitä samaa tai erilaista otsikoissa on? Ovatko aiheet samoja vai eivät?

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukalenteri 2015

Joulukuun iloksi on mukavaa avata joulukalenterin luukkuja. Yksi odottaa joulua, toinen joulukuuta - melkein kaikki varmasti lomaa. Myös LUVA-ryhmällä on oma joulukalenterinsa, jonka löydät tästä linkistä

Joulukalenterista voi paljastua erilaisia hyödyllisiä ja / tai hauskoja linkkejä, kuvia, videoita tai tekstejä. Voit myös itse osallistua joulukalenterin tekemiseen. Ehdota, mitä kalenterista voisi löytyä, niin ideasi voi päätyä luokkakavereiden nähtäväksi.

Iloista joulukuuta!


tiistai 17. marraskuuta 2015

Keskiviikko 18.11.2015

Eilen opiskelitte konditionaalia eli isi-muotoa. Olisin, puhuisit, lähtisitte, eivät ymmärtäisi...

Tänään aiheena on konditionaalin perfekti. Konditionaalin perfekti on myös isi-muoto, mutta se kertoo menneestä ajasta, historiasta. Konditionaalin perfekti kertoo, mitä ehkä olisi tapahtunut menneisyydessä.


1. Tutustu huolellisesti konditionaalin perfektiin Prezi-esityksen avulla.

2. Lue Internetix-palvelun sivu konditionaalin perfektistä. Lue sivun alussa oleva uutinen ja vastaa vihkoon kysymyksiin uutisesta.

3. Tee tabletilla seuraavat tehtävät:
tehtävä 1
tehtävä 2
tehtävä 3

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tiistai 17.11.2015

Tänään opiskelette konditionaalin käyttöä. Konditionaali on verbin -isi-muoto. Ehkä tunnetkin sen jo?


1) Tutustu huolellisesti Prezi-esitykseen konditionaalista.

2) Lue myös Ylen sivu ja katso sivulla oleva video (noin 4 minuuttia pitkä).

3) Tee kaksi konditionaalitehtävää vihkoon: http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/peruskoulu/s2/s23/4_mika_minusta_tulee_isona_/04?C:D=iN6D.iLGq&m:selres=iN6D.iLGq

4) Tee seuraavat tehtävät tabletilla:
tehtävä 1
tehtävä 2
tehtävä 3

5) Lue teksti Unelma lottovoitosta. Tee myös tekstiin liittyvät tehtävät. Selvitä sanakirjan avulla tekstin hankalat sanat.

6) Etsi Unelma lottovoitosta -tekstistä konditionaalit ja kirjoita ne vihkoosi.

7) Kirjoita teksti, jossa kerrot, mitä sinä tekisit, jos voittaisit lotossa. Käytä konditionaalia. Tee tekstistä niin pitkä kuin oppitunnin aikana ehdit. Jos tehtävä jää kotiin, kirjoita ainakin 5 virkettä. Lähetä teksti Leenalle sähköpostitse.